Hieno sää suosi Puolustusvoimien 100-vuotisjuhlaa ja tarjosi mukavat puitteet komealle ilmailunäytökselle. Meillä Uutisklubissa suhtaudutaan maanpuolustukseen myönteisesti ja nyt oli hyvä tilaisuus katsastaa, mihin Hornetit ja Hawkit osaavissa käsissä pystyvät. Lisäksi Senaatintorilla oli näytillä maavoimien kalustoa laidasta laitaan. Ehkä voimme hieman selvittää myös aseiden teknisiä tietoja aiheesta kiinnostuneille. Jos jossain, niin tässä ovat verovarat oikeassa käytössä.
Suosio on taattu
Väkeä oli kokoontunut Kaivopuiston rantaan kuin meren mutaa katsomaan Ilmavoimien esitystä. Parhaat kuvauspaikat sen sijaan olivat Tähtitorninmäellä siinä valokuvausammattilaisten suosimalla kalliolla. Ylen porukat olivat saaneet ilmeisesti erikoisluvalla tulla ja pysäköidä autonsa mäen laelle, vaan mitenkähän ne sinne ajoivat? Kuka tahansa muu saisi moisesta touhusta rapsakat sakot.
Laskuvarjohyppy jäi väliin
Helikopterista tehtävä laskuvarjohyppy Suomen lipun kanssa oli kovan tuulen vuoksi peruttu. Ihan ok, koska ilmailunäytöksissä sää on aina pomo. Eikä lippuun sotkeutunut räpiköivä laskuvarjojääkäri olisi mieltä ylentävää katsottavaakaan muksahtaessaan mukkelismakkelis pöpelikköön. Niinpä jouduttiin vähän odottamaan, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.
Hornet-hävittäjä
Ensimmäiseksi esiintyi huikea Hornet-hävittäjä. On pakko myöntää, että kyseessä on vaikuttava ilmestys, eikä ihme. Koneen siipien kärkiväli on 11,43 m, pituus 17,10 m ja korkeus 4,67 m. Huippunopeudessaan kone kykenee rikkomaan jopa äänivallin ja ilman sitäkin ääni on hurja!
Kyseinen konetyyppi saatiin meille Elisabeth Rehnin ollessa puolustusministerinä, ja hankinta on vieläkin hänelle iso sulka hatussa. On sanomattakin selvää, että Hornet-hanke siirsi Suomen puolustuksen länteen nojaavaksi ja astetta lähemmäs NATOa. Ihmiset yleisesti ottaen pitävät tästä poliittisesta peliliikkeestä ja myös lentokone on suosittu. Alunperin USA:n laivastolle suunniteltu kone kelpaa meillekin mainiosti. Onhan meillä ”köyhän miehen lentotukialuksia” eli metsäkiitoteitä, joilta Hornet pystyy mainiosti operoimaan. Ja metsäkiitotie on paljon pidempi kuin lentotukialuksen kiitotie. Ilmavoimilla on näitä koneita käytössään 62 kappaletta, joista yksipaikkaisia F/A-18C -mallin koneita 55 kappaletta ja kaksipaikkaisia D-mallin koneita 7 kpl.
Nousee kuin raketti
Koneen suurin lentoonlähtöpaino on 23 541 kg ja sen kaksi General Electric F404-GE-402 -ohivirtausmoottoria (suurin työntövoima jälkipoltolla à 7983 kp / 78,30 kN) työntävätkin kuorma-auton painoista laitetta eteenpäin sutjakkaasti asiaan kuuluvan rrrrrraastavan jyrinän saattelemana. Kone pystyy myös ampaisemaan suoraan ylös kuin raketti. Tuosta vaan se maata järisyttävästi muristen porautuu ilman läpi ja kovakaan tuuli ei näköjään menoa haittaa.
Siinä väkisinkin jää miettimään, millaista olisi istua 2-paikkaisessa versiossa matkustajana, kun maa tuntuisi pakenevan alta, mahtaisi olla hieno tunne! Jos jollain ilveellä onnistuisikin pääsemään mukaan, niin luultavasti taju lähtisi. Niinpä ei kuitenkaan olisi saanut kokea, kuinka ylevää on lentää ylöspäin kuin raketti, kun maa tuntuisi putoavan alta. Sen sijaan haalareihin olisi luultavasti pudonnut jotain ihan muuta ja lämpöinen jälkitunne ei tässä tapauksessa olisi yhtä isänmaallinen. Voisi silti elvistellä, että olenpa lentänyt Hornetilla, p@$k@t housuissa ja taju kankaalla, mutta lentänytpä kuitenkin!
Hornet-pilotti pani parastaan, mutta taitolentoon taistelukone ei oikein sovellu. Se menee niin korkealle, ettei sitä enää näe. Se onkin suunniteltu toisiin tarkoituksiin, taistelemaan. Alunperin koneen tyyppimerkintä olikin F (fighter), joka tarkoittaa taistelijaa, poliittisesti ilmaistuna puolustajaa. Konetta on päivitetty lukuisia kertoja ja siihen on hankittu myös hyökkäykseen ja rynnäköintiin sopivaa rompetta, joten nyt myönnetään, että tyyppimerkintä F/A on nykyinen versio.
Ohessa vähän ilmavoimien sivuilta poimittua faktaa koneen vaikuttavasta aseistuksesta. Jos et jaksa lukea faktaosuutta, riittää tieto siitä, että vain maitohampaiden paikkoja ei ole aseistettu. Leipähampaat pystyvät jo itsenäisesti puolustautumaan.
Hornetin aseistus
Midnight Hawks -taitolentoryhmä
Pienen odottelun jälkeen seuraavaksi taivaalle pelmahtivat haukat. Midnight Hawks -taitolentoryhmä saapui esittäytymään koko komeudessaan.
Hawk on pienempi kone kuin Hornet, joten se sopii paremmin taitolentoon ja erilaisiin manöövereihin. Tiedossa oli jälleen upeaa katsottavaa vatsanpohjaa kutkuttavan, pauhaavan äänen säestämänä ja savuvanojen kiemuroita seuraillen.
Kelpaa Red Arrowsillekin
Vastaavilla koneilla lentää myös Iso-Britannian ilmavoimien taitolentoryhmä Red Arrows, joten jos kone kelpaa heille, miksei meillekin.
Koulutuskonetta on mitä ilmeisimmin helpompi lentää ja se tuntui esityksessä pystyvän taipumaan vaivattomasti melkein mihin kuvioihin tahansa jännittävää takaa-ajoa unohtamatta.
Vertailulta ei voi välttyä
Väkisinkin tulee verrattua näitä kahta taitolentoryhmää, kun konekin on sama. Kyllähän nämä meidän keskiyön haukkamme painivat hieman eri sarjassa. Koneita on juuri ja juuri riittävästi, että hienoja kuvioita ylipäätään saadaan aikaan. Oikeasti koneita pitäisi olla vähintään 6-7 kpl, jotta esitys olisi todella täräyttävä. Lisäksi turhia riskejä ei otettu ja hurjimmat kohtaamistemput jäivät näkemättä. Toisaalta sekin on myönnettävä, että kaverit osaavat ottaa resursseista aivan kaiken irti ja paikoin saatiin komeita kuvioita taivaalle ihailtaviksi. Savuvanat havainnollistavat koko liikkeen ja lentoradat, ja näkymät ovatkin huikaisevat!
Uskollinen työjuhta
Tämä näppärä konetyyppi on ollut ilmavoimiemme luotettava työjuhta jo pitkään. Suomi oli ensimmäinen Iso-Britannian ulkopuolinen maa, joka koneen hankki ja se vaati molempien maiden kapiaisilta rohkeutta. Ei ollut englantilaisille läpihuutojuttu myydä hienoa länsikonetta poliittisesti ”sosialistiselle” Suomelle. Meidän kapiaisilta vaadittiin riskinottoa, että saas nähdä kuinka käy. Kyseessähän on kuitenkin ”vain harjoituskone”, joten eipä se maailma siihen kaatunut. Näitä on sittemmin hankittu lisääkin. Esim. Sveitsi luopui Hawkeista ja Suomi osti ne muiden halukkaiden nenän edestä.
Sveitsin kokoisessa piskuisessa maassa Hawkeilla voi näyttää taitolentoa näppärästi koko kansalle kerralla ja pienenä koneena Hawk pysyy vielä nippanappa valtion rajojen sisälläkin, kunhan ei liikoja kaasuttele.
Midnight Hawks pähkinänkuoressa
Midnight Hawks on Suomen Ilmavoimien virallinen taitolento-osasto. Neljällä Hawk-suihkuharjoituskoneella lentävä ryhmä on esitellyt ilmavoimien lentotoiminnan huippuosaamista koti- ja ulkomaisissa ilmailutapahtumissa vuodesta 1997 lähtien. Osastossa lentäminen vaatii kovaa harjoittelua ja sitoutumista, mutta Midnight Hawksiin valituksi tuleminen on kunniatehtävä, josta ei kieltäydytä. Midnight Hawksien vuoden 2018 lentävään kokoonpanoon kuuluvat osaston johtaja, kapteeni Marc Fuss, kapteeni Heikki Kankkio, kapteeni Vesa Loukko ja kapteeni Tapani Parvio. Tiimillä on nyt alkamassa kolmas kausi samalla porukalla. Ryhmä on haluttu pitää samana juhlavuosien ajan, jotta tiimi hitsautuu yhteen. Yhteen pelaamista vaaditaan, sillä lentoliikkeet vaativat tarkkaa ohjausta ja vakaata kättä. Osastoon kuuluvat myös valvoja majuri Timo Koskiniemi ja yliluutnantti Juho Tervahartiala.
Maavoimien kalustoa Senaatintorilla
Olipa kerran eräs hollantilainen kenraali…
Kenraali kuvitteli, ettei Hollanti tarvitse enää panssariasetta. Kalliskin se on, haisee pahalle ja pitää meteliä. Niinpä miekkonen esitti poliitikoille säästösuunnitelman ja hallituksethan tykkäävät säästää, joten panssarit päätettiin myydä pois. Tarinamme jättää avoimeksi kysymyksen siitä, miten hollantilaiset nyt puolustavat biljardipöydän tasaista valtiotaan, polkupyörän satulasta kiviä heittelemällä?
Päivän tarjous ja tarjoushaukka
Niinpä nyt tuli tarjoukseen se kuuluisa vähän käytetty ajoneuvo, jota on ajanut mummo vain sunnuntaisin matkalla kirkkoon. Tällä kertaa kauppiaan hokema on kerrankin tositarina, ja sen voi jokainen tarkistaa kaivamalla esiin kartan. Hollanti on Uudenmaan läänin kokoinen valtio, joten siellä ei panssareille voi mitenkään kertyä kovin montaa ajokilometriä.
Tarjoushaukka, silloinen puolustusministerimme Carl Haglund huomasi tilaisuutensa tulleen, eikä ministeriössä nyhjäävän Hagiksen tarvinnut edes lähteä koputtelemaan panssarivaunujen pohjia, sen kun lähetti vaan trailereita hakemaan rojut pois kuleksimasta. Näin meille tulivat mahtavat LEOPARD-panssarivaunut. Saksalaisvalmisteisten LEOPARD 2 A 6 -vaunujen tehtävänä on taistelupanssarivaunujen tuhoaminen. Se onnistuu 120 mm panssarivaunukanuunalla ja jos sekään ei riitä, vielä löytyy 7.62 mm panssarivaunukonekivääri. Vihollinen ei näe tästä 59.900 kiloisesta pikku veitikasta mitään, sillä siitä löytyy myös suojasavu ja erikoishäivejärjestelmä.
Koska tällaiset hankinnat ovat sotilassalaisuuksia, joudumme turvautumaan harvinaiseen havainnekuvaan, joka esittää ostotapahtuman kulun hetki hetkeltä.
Olipa kerran eräs ulkomaalainen kenraali…
Otetaanpa kuvitteellinen tilanne, että neuvottelut on käyty ja kynät ja paperit vaihtuvat rautaan. Ulkomaalainen kenraali oli saanut päähänsä vallata pätkän suomalaista kesämökkirantaa.
Jo ulkoluodoilla alukset havaitaan oheisen kaltaisella välineistöllä. Pieni porukka voi olla millä luodolla tahansa jossain pusikossa piilossa, sitä on lähes mahdoton havaita, mutta se havaitsee lähestyvän aluksen helposti.
Siltä varalta, että hyökkääjä tulee yön pimeydessä, laitteistosta löytyy myös lämpökamera eli ei auta pimeyskään.
Laseretäisyysmittari ja tutka mittaavat etäisyyden kohteeseen ja laskentayksikkö lähettää tiedot samantien tälle
SISU MERITORJUNTAOHJUSLAVETILLE SK 242+2.
Kuvassa näkyvä kohteliaasti käyttäytyvä upseeri vaihtaa hyvän käytöksensä uhkaavaan ja lähettää 700 kg painavia 85 M MERITORJUNTAOHJUKSIA tarpeellisen määrän matkaan painamalla näppylää.
Ohjus kantaa jopa 100 kilometrin päähän ja osuman varmistaa aktiivinen tutkahakupää. Kun ohjus saapuu perille, vihollisalus RÄJÄHTÄÄ.
Nythän toki voi käydä siltikin niin, että joku hyökkääjistä omaa hyttysen itsesuojeluvaiston ja jatkaa tuhoon tuomittua operaatiotaan mistään piittaamatta.
Silloin lähemmäs päässeitä hyökkääjiä tervehtii 155 K 98 suomalaisvalmisteinen KENTTÄKANUUNA. Se painaa 16.000 kg ja se pystyy ampumaan jopa 6 kertaa minuutissa. Siinä on apumoottori, jotta sitä voidaan helposti siirtää, tällöin vikkeläkin hyökkääjä saadaan tähtäimeen. Tässä auttaa paikantamislaite, lähtönopeustutka ja maastoutumislaite.
Kanuunan kranaatti, jonka lähtönopeus on 900 m sekunnissa, saavuttaa jopa 40 kilometrin päässä olevan kohteensa, jolloin hyökkääjä RÄJÄHTÄÄ.
Vielä joku onneton hyökkääjä pääsee lopulta sille kalliisti tavoitellulle kesämökkirannalle ja siitä saunan laiturin kupeesta nousee maihin poika poloinen.
Eipä tiedä mikä ikävä yllätys rannalla odottaa.
Vastaanottokomitea koostuu tämän näköisistä ukkeleista. Tämä vastaanottokomitea on vihainen ja heidän toimestaan loputkin hyökkääjät RÄJÄHTÄVÄT.
Jos olisinkin ollut valmis lähtemään Hornetin kyytiin, niin tämän kuvitteellisen vihollishyökkääjän kyytiin en lähtisi.
Vastassa tulee olemaan muutakin kuin pelkkää paheksuntaa…
Olipa kiinnostava viikonloppu
Hieno, aurinkoinen ja ylevän isänmaallinen maanpuolustusviikonloppu on nyt takana. Kalustoa esittelevät kantahenkilökunnan jäsenet sekä varusmiehet ja -naiset olivat erittäin asiantuntevia ja kohteliaita. Myös vapaampi jutustelu oli sallittua ja mahdollista. Kaikkea ei voi tässä julkaista, mutta näihin kuviin ja näiden käyttöön kysyin ja aina myös sain luvan.
Suomalainen erikoisuus
Meillä Suomessa on poikkeuksellista se, että monelle yleisöstä näytillä oli ennestään tuttua tavaraa. Meillä näitä laitteita käyttävät tavalliset kansalaiset asepalveluksessa ollessaan ja monesti uudempi ja vanhempi sukupolvi on käyttänyt jopa samaa asetta.
Turisteille, joiden kotimaassa vastaavia välineitä käyttävät vain ammattilaisista koostuvan palkka-armeijan sotilaat, kokemus näytti olevan hyvin eksoottinen, jopa häkellyttävä. Kamerat räpsyivät ja poseeraukset olivat kuin leffasta konsanaan.
Tässä tulee annetuksi loistavaa Suomi-kuvaa. Se viestii siitä, että jokaisen saunarannan haltuunottaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa.
Sitä sai todistaa myös eräs entinen tsaari, jolla en vähään aikaan ole nähnyt näin hämmästynyttä ilmettä.
© Teksti ja kuvat: Pauli Kinnunen